Sentio Invest Oy:n asiakaslehti 2001
FIT Biotech perustettiin 1998 kansainväliseksi, innovatiiviseksi lääketieteellisen bioteknologian tuotekehitysyritykseksi. Yrityksellä on toimitilat Tampereella ja Tartossa. Yrityksen päälinjoina ovat huipputeknologiaan perustuvat rokote- ja diagnostiikkatuotteet. FIT:n vahvuutena on osaava henkilökunta, omat teknologiapohjat sekä syvällinen tietämys ihmisen puolustusjärjestelmistä ja niihin liittyvistä sairauksista. Toimitusjohtaja Pekka Sillanaukee kertoo, että maailmalla on todennäköisesti ehkäisevä hiv-rokote vuonna 2010. Hi-virukseen ei ole tällä hetkellä parantavaa hoitoa. HIV infektioon sairastuneiden määrä on jo yli 35 miljoonaa ja se on maailman väestön tappajatilastossa sijaluvulla neljä. Tällä hetkellä on olemassa suuri riski, että aids laajenee Afrikasta myös Aasiaan ja Etelä-Amerikan valtaväestön pariin.
- Jo hiv:iin sairastuneille on olemassa lääkehoitoa, joka laskee virusmääriä, mutta tämä kolmoishoidoksi nimitetty hoito ei paranna ja se tulee kalliiiksi. Aikaisemmin tiedettiin, että hi-virus etenee aidsiksi kymmenessä vuodessa ja aids johtaa kuolemaan. Nyt on kuitenkin jo pystytty pidetämään niiden potilaiden elinaikaa, jotka ovat länsimaisen terveydenhuollon parissa. Liioitellen voisi sanoa, että hiv:stä on tulossa krooninen infektio maksukykyisissä länsimaissa. Haasteena on kehittää uusia terapeuttisia rokotteita sille ihmisryhmälle, johon nykyiset lääkkeet eivät tehoa, kertoo Sillanaukee.
Sillanaukee näkee puutteita kehitystyön alla olevissa hiv-rokotteissa.
-Ensimmäisen sukupolven hiv-rokotteessa ihmiseen ruiskutetaan kokonaista virusta tai sen osasta. Toisen sukupolven rokotteissa alettiin käyttää muita viruksia, joihin laitettiin näitä hiv:n osasia. Tästä seurasi kuitenkin turvallisuus- ja tehokkuusongelmia. Me kehitämme omaan teknologiaan pohjautuvaa DNA-rokotetta, joka sisältää hi-viruksen genomia. Tämän hetkisen tiedon mukaan se on se turvallinen ja tehokas tapa. Hiv/Aids-rokotteen kehittäjinä me olemme maailman kärkinimiä.
-Haasteenamme on löytää liiketoimintaamme tukevat todelliset osaajat.
FIT:ssä keskitytään hi-viruksen lisäksi syövän, diabeteksen ja allergioiden tutkimukseen. Näiden sairauksien torjuminen vaatii entistä parempia rokotteita ja diagnostiikkaa. FIT kehittää sekä preventiivisiä eli ehkäiseviä että terapeuttisia rokotteita. Preventiivisiä rokotteita kehitetään terveille ihmisille, terapeuttiset rokotteet on tarkoitettu estämään sairausprosessin leviäminen tai saamaan sairaus häviämään. FIT:n asiakkaat ovat isoja lääke- tai diagnostiikkayrityksiä. FIT:n yhteistyöverkosto muodostuu 20 huippututkijasta, jotka toimivat eri puolilla maailmaa. Laaja tutkijaverkosto takaa jatkuvan uusien ideoiden virran ja tiedon geeni- ja immunoteknologian viimeisistä löydöksistä.
-Olemme investoineet myös bioteknologian puhdastilatyöskentelyyn, mikä tarkoittaa prosessien aseptista tuotantoa. Tutkimuspuolella myymme vasta-aineita ja tulemme myös tekemään teollisuuden laadunvalvontatestejä. Emme ole yhden tuotteen yritys, sanoo Sillanaukee. FIT Biotech on nyt myös lääketehdas.
-Meillä on lupa tehdä DNA-pohjaisia rokotteita ihmiskäyttöön. Viranomaiset säätelevät tuotekehitysprosessejamme ja lääketehtaan luvan saaminen tarkoittaa, että prosessimme toimivat.