2.6.2004, Aamulehti
HIV-rokotteen kehittelystä tunnettu tamperelainen biotekniikkayritys FIT Biotech on saanut Frost & Sullivanin tunnustuspalkinnon. ”2004 European Exellence in Techology” -palkinto tuli tunnustuksena yhtiön kehittämästä GTU-teknologiasta.
GTU tulee sanoista geenin siirtoalusta, ja menetelmää käytetään sekä DNA-rokotteisiin että immuuni- ja geeniterapiaan. Lopullisena tavoitteena on erilaisten infektiotautien, syövän ja allergioiden hoito ja ennalta torjunta mm. rokottein.
FIT Biotechin kehittämät rokotteet sekä HIV-tartunnan hoitoon että tartunnan ehkäisyyn ovat edenneet ensimmäisen ja toisen faasin kokeisiin, kertoi tutkimusjohtaja, professori Kai Krohn. Siinä vaiheessa tutkitaan sekä aineen turvallisuutta että sen vaikutusmekanismia.
Kliiniset rokotekokeet jatkuvat vielä kolmanteen ja neljänteen faasiin, ja koko ajan niiden testaaminen kallistuu. Niinpä rokotusten käyttöönottoa joudutaan vielä odottamaan joitakin vuosia.
- Yhtiön tavoitteena on ollut, että rokotteet saataisiin käyttöön vuonna 2007-2008, Krohn kertoi.
Krohnin arvion mukaan samassa testausvaiheessa olevia HIV-rokotteen kehittäjiä on maailmassa ehkä 30-40. Niistä kuitenkin vakavia kilpailijoita on alle 10.
Loput ovat saaneet testeistä huonoja tuloksia, eikä jatkotyölle ole enää löytynyt rahoitusta.
Krohnin mukaan rokotteista on ensimmäisenä valmistumassa preventiivinen rokote, jolla suojataan terveitä ihmisiä HIV-tartunnalta.
Terapeuttisen eli jo sairastuneiden henkilöiden hoitamiseen tarvittavan rokotteen kehittäminen on vaikeampaa.
Nurinkurista asiassa on se, että preventiivinen rokote olisi tarpeen etenkin kehitysmaissa, joissa lääkkeelle ei kuitenkaan ole maksajia.
Suuret lääketehtaat ovat kiinnostuneempia terapeuttisesta rokotteesta, jolle olisi lupaavammat taloudelliset näkymät kehittyneissä maissa.
Silja Nikkanen