02.12.2004, Aamulehti
Tampereella toimiva lääketieteellisen bioteknologian yritys FIT Biotech Oyj rokotti terveitä ihmisiä kehittämällään hiv-rokotteella jo vuonna 2002. Vuonna 2001 rokotetta annettiin myös pienelle ryhmälle, joilla oli hiv-infektio.
- Meidän rokotteellamme on sama perusperiaate kuin ruotsalaisten rokotteessa. Se on geneettinen rokote, jossa käytetään hiv:n joitakin geenejä hyväksi. FIT Biotechin tutkimusjohtaja Kai Krohn kertoo.
Tampereella hiv-rokotteen testiryhmässä oli muun muassa poliiseiksi ja sairaanhoitajiksi opiskelevia. Kahdessa ryhmässä oli yhteensä 43 tervettä henkilöä.
FIT Biotech tekee yhteistyötä kyseisen hiv-rokotteestaan ilmoittaneen ruotsalaisen tutkijaryhmän kanssa, muun muassa koe-eläinvaiheessa ja tuotantomenetelmien kehittelyssä.
Krohnin mukaan heidän rokotteensa kehittely on loppusuoralla. Rokote on todettu turvalliseksi, ja se aiheuttaa immuunivastetta. Perusongelma on tosin sama kuin muissakin kehitteillä olevissa rokotteissa: immuunivastetta on vaikea saada tarpeeksi voimakkaaksi.
Krohnin mukaan kuluu vielä muutama vuosi ennen kuin heidän rokotteensa on tutkimusvaiheessa.
- Se on kallista puuhaa, jossa testiryhmän koko liikkuu tuhansissa henkilöissä. Sitä ennen täytyy olla selkeä käsitys, että rokotetta ei enää modifioida tai parannella.
Rokotteita on eri maissa kehitteillä parisenkymmentä.
Rauno Hietanen