NEWS
1.12.2001, Helsingin Sanomat

back
Tamperelaisyritys aloitti kokeet ihmisillä
 
Yritys uskoo, että hiv-lääke tulee köyhien maiden markkinoille viimeistään vuonna 2011
 
Bioteknistä lääkettä kehittävä FIT Biotech kertoi perjantaina, että se aloittaa uuden hiv-rokotteen ihmiskokeet.

Kyseessä on hiviä ja aidsia ennaltaehkäisevä lääke, jollaista ei vielä ole olemassa.

Toimitusjohtaja Pekka Sillanaukee kertoo, että kokeiluun osallistuu parikymmentä vapaaehtoista, joilla on hiv-infektio.

Alan kielellä käynnistymässä on "faasi I:n kliiniset kokeet". Markkinoilletulo riippuu kaikkiaan kolmen kliinisen kokeen onnistumisesta ja viranomaisten hyväksymisestä.

"Arvioin, että hankkeiden onnistuessa myyntilupa hiv-rokotteelle voisi olla olemassa vuosien 2007-2011 aikana. Lääkekehityshän kestää keskimäärin 15-20 vuotta", Sillanaukee sanoo.

Ensimmäisissä ihmiskokeissa on tarkoitus selvittää rokotteen turvallisuutta ja mahdollisia sivuvaikutuksia. Tutkimus on määrä aloittaa kahden kuukauden kuluessa Helsingin yliopistollisen keskussairaalan iho- ja sukupuolitautien klinikalla.

Perinteisiin rokotteisiin verrattuna uutta on se, että FIT Biotechin lääke perustuu niin sanottuun geneettiseen immunisointiin.

Sillanaukeen mukaan kyseessä on kolmannen sukupolven hiv-lääke, jossa geenitekniikan avulla matkitaan elävää virusta. Näin vältetään riski, että terve henkilö sairastuisi heikennetyn viruksen vuoksi.

Tervettä henkilöä tai hiv-potilasta ei rokoteta esimerkiksi heikennetyllä viruksella, vaan DNA-plasmidilla, jonka avulla hänen solunsa ryhtyvät tuottamaan viruksen vasta-ainetta.

"Meillä on tavoitteena tehdä kustannuksiltaan edullinen rokote kolmansien maiden massamarkkinoille. Tähän saakka hiv:n lääkehoito on ollut hyvin kallista, mutta uskomme saavamme kustannukset alas", Sillanaukee sanoo.

FIT Biotech -yhtiö perustettiin 1998. Sen johtajiin kuuluvat Tampereen yliopiston entinen professori Kai Krohn ja professori Mart Ustav Virosta.

Yritys kertoi tällä viikolla saaneensa Tekesiltä 1,8 miljoonan euron (10,7 mmk:n) lisärahoituksen hiv-rokotteen kehitysohjelmaan. Rahoitus on osittain tuotekehitysavustusta ja osittain pääomalainaa.

Sillanaukeen mukaan FIT Biotech aikoo listautua joskus tai se hankii muuten lisää pääomia. "Nyt listautumishankkeita ei ole olemassa", Sillanaukee sanoo.

Sillanaukeen mukaan kolmannen sukupolven rokotekehittäjiä on maailmassa puolesta tusinasta tusinaan. Ne toimivat Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja ovat lääkekehityksessään suunnilleen samassa aikataulussa FIT Biotechin kanssa.
back
 
FIT Biotech Oyj Plc. Biokatu 8
33520 Tampere
Finland
Tel.
Fax
+358 3 3138 7000
+358 3 3138 7050
E-mail firstname.lastname@fitbiotech.com
info@fitbiotech.com