|
Aamulehti 23.9.2003
PROFESSORI KAI KROHN FIT BIOTECHIN TOIMITUSJOHTAJAKSI |
|
Tamperelainen bioteknologiaan erikoistunut FIT Biotech on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen professori Kai Krohnin. FIT Biotech on perustettu vuonna 1995 ja sillä on toimintaa Tampereen lisäksi Tartossa. Kai Krohn on FIT Biotechin perustaja. Hän on istunut yhtiön hallituksessa ja johtoryhmässä alusta asti. Hän on toiminut tuoretta nimitystä ennen yhtiön tiede- ja teknologiajohtajana. Yhtiön aiempi toimitusjohtaja Pekka Sillanaukee jatkaa FIT Biotechin hallituksen varapuheenjohtajana ja yrityksen neuvonantajana. FIT Biotechin erityisalaa on geeniterapiakuljettimen kehittäminen ja kaupallistaminen. Yrityksen toiminta on keskittynyt DNA-rokotteisiin. FIT Biotechin palveluksessa on runsaat 40 henkeä, joista kymmenkunta Virossa ja loput Tampereella. Yhtiön liikevaihto on noin 200 000 euroa.
|
|
|